maanantai 13. tammikuuta 2014

Pipo päässä pakkasella

Koska viimeistään nyt ne ovat tarpeellisia ja vielä valmistuvatkin niin nopeasti ja vaivattomasti.

Edellisen postauksen lapasille piti tehdä kaveri. Paksu fleecevuori takaa, ettei palele.












Toinen pipo valmistui kaksinkertaisesta velourista. Tämä pitää myös lämmöt päässä, muttei ole yhtä tönkkö kuin fleecevuori. 





Sydämen leikkasin pinkistä resorista ja ompelin tuohon piristämään muuten mustaa pipoa.
Tämä nousi ompelemistani pipoista suoraan suosikisi.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Lapaset

Joulukuu oli hiljainen käsitöiden osalta. Joululahjaksi kyllä sain neljä käsityökirjaa, että nyt sitten olisi mistä ammentaa inspiraatiota.
Niin ja kangassaksetkin sain, ai että kun nyt leikkaa.

Vuoden ensimmäinen ompelus ei kuitenkaan löytynyt lahjaksi saaduista kirjoista vaan innostuin ystäväni tekemisistä ja halusin itsekin kokeilla.

Neuvoja sain siis Annelta, mutta kaavat kuulkaas piirsin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan itse.
Kaavat piirsin neljävuotiaan käden mukaan, valmiit lapaset sopivat just just kaksivuotiaalle. :)
Kuka sitä nyt ensimmäisellä kerralla onnistuisi?

Söpöt niistä kuitenkin tuli.





Kankaana tylsästi samaa kuin edellisen postauksen vauvan yöpuvussa.
Vuori on vaaleanpunaista fleeceä, että lämpöisetkin ovat.