maanantai 27. elokuuta 2012

Oravan jätski

Minä en todellakaan ole ihminen, joka nauttii pienestä näperryksestä. Olen suurten linjojen ystävä (omat linjat voisivat toki olla mieluusti pienemmät) ja valmista pitää tulla heti eikä viikon päästä. Siksi yllätin todella itsenikin, kun tajusin näpertäväni tätä oravaa.


Oravan kangas: jostain poistolaarista mukaan tarttunut tyynyliina
Napit: Sinelli
Nenä on tehty kirjontalangalla ja silmät sekä suu kangastussilla.
 Kaava ja ohje: Tilda


Tässä työssä on paljon käsin ompelua, joka on todella hidasta puuhaa. Ainakin minulla. On pakko ommella monta kierrosta ja tehdä sata solmua, ennen kuin uskon, että ommel pitää :)

Valmista kuitenkin tuli ja onhan se suloinen!

Oravalle piti saada myös jäätelö. Jätski oli nopea ja hauska tehdä. Näitä voisi tehdä lisää, ihan lasten leikkeihin.

  
Kankaat: Sitä tyynyliinaa ja pilkullinen on sinellistä
Kaava ja ohje: Tilda



Orava sai heti osakseen hellyyttä. Kurre muutti kuitenkin kirjahyllyyn, suojaan rajuimmilta hellyydenosoituksilta.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Viirinauha ja olkapussukka

Nämä ovat olleet jo jonkin aikaa valmiina, en vain ole saanut aikaiseksi lisätä tänne. Lasten nukkuma-huoneeseen tein verhoon sopivan viirinauhan (vähän ehkä hutaisten, mikä näkyy sitten ompelujäljessä).


Viirinauha on ollut to do -listalla ainakin vuoden, että oli kyllä ilo saada tämäkin tehtyä. 


Kangas: Ompelun ihanuus
Kaavat : Tämän osasin ihan itse :)

Olkapussukka on siis Mekkotehdas -kirjasta. Tosin omaan versiooni ei tullutkaan olkahihnaa ollenkaan, sillä en saanut sitä siististi ommeltua. En tiedä oliko kyse huonosta koneesta vai ompelijasta, mutta puolen tunnin ratkomisen jälkeen (kun olin ensin puoli tuntia koittanut kiinnittää hihnaa) päätin, että tästä tuleekin pussukka, ilman olkaa.

Hauskan mallinen mun mielestä.



Kankaat: Sinelli
Kaava ja ohje: Mekkotehdas

lauantai 25. elokuuta 2012

Mekkotehdas

Mekkotehdas-kirja on aivan ihana! Tein sieltä jo aikaisemmin olkapussukan (josta laitan tänne myöhemmin oman postauksen), mutta nyt kokeilin ensimmäistä mekkoa. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen -söpö mekko tuli! Ja vähän ehkä myös ylpeä itsestäni, käytin nimittäin ensimmäistä kertaa vinonauhaa pääntien ja käsiaukkojen viimeistelyyn. Ja se onnistui siististi. Jee! :)


 Kaava: Mekkotehtaan Elina (taskun malli omasta päästä)
Pinkki kangas: Sinelli, Harmaa kangas: Ompelun ihanuus
Napit: mistä sattuu


Tein mekon 86/92cm kaavalla tuolle meidän 80/86cm tytölle. Mekosta tulikin ehkä hieman iso, vaikkakin pääsee kyllä jo varmasti käyttöön. :) Mekon omistajan päällä en edes yrittänyt tätä kuvata, sillä hänellä on kiireitä Salama McQueen -potkuauton kanssa (jos siitä ei pidä kokoajan kiinni, saattaa isoveljet varastaa sen) :)

Seuraavalla kerralla sitten viirinauhasta ja olkapussukasta.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Tyynynpäälliset

Pientä uutta ilmettä olohuoneeseen tyynynpäällisten muodossa. Helppo ommella, mukava katsella :)


Tyynynpäällisiä tuli kaksi. 50cmx50cm ja 40cmx40cm.



Tykkäsin tästä kankaansta paljon.

Jospa sitä nyt seuraavaksi saisi aikaan jotain luovempaa :) Suunnitteilla on ainakin Mekkotehdas -kirjasta vaikka mitä ihanuuksia.