Osa joulukorteista valmistui eilen.
Seisten tehtyjä. Yksivuotiaan kanssa pitää olla koko ajan valmiina lähtöön.
En mä niistä siis kuvia laita. Eikä ne nyt mitään kuvauksellisia ollutkaan.
Kova homma kuitenkin ja se kynäkin, neljä euroa maksanut, hajosi heti.
Seurasi siitä ärsyyntymisestä hyvääkin. Siivousvimma kun iskee aina vihaisena.
Kyllä voi muuten kotiäiti olla ihmeissään kun pääsee koulun penkkiä kuluttamaan hetkeksi.
Ääni värisi ja syrän tykytti kun piti itsestään kertoa muille.
Ja keskustella, ihan vieraiden ihmisten kanssa.
Lapset sai autokoulun heijastimet tuliaisiksi ja miten ne onkin taas niin kauniita?
Lapset siis.
Piti vain tulla sanomaan, ettei mitään ole valmistunut. Ajatukset kuitenkin karkas.
Blogia kurkkii päivittäin useampi kymmenen ihmistä.
Tuntuu paljolta, tuntuu siltä että jotain pitäisi valmistua.
En mä tietenkään paineita ota, niin kun en mistään.
Että pitäisi olla siistiä.
Ruuat tehdä itse -luomuna tietenkin.
No, päästä näistä ylimääräisistä.
Lapsia pitäisi viedä kerhoon.
Kyllä kestovaippojakin pitäisi edes kokeilla.
Ja se imetyskin-ei mennyt ihan oppikirjan mukaan.
3-vuotiaalla vielä tutti!
Olla ihan vaan parempi ihminen.
Muistaa kiittää iltaisin.
Kaikesta tästä saadusta.
Ehkä laitan jonkun kuvan tähän, ettei jää tylsäksi.
Äidin käsityöhetki. Lapset harvemmin ainakaan siivoaa silloin.
Saahan ne leikkiä.
Mut miks ihan kaikki tavarat?
Tuolla ne tuhisee (ja yskii). Rakkain istuu vieressä.
"Maailman paras sisko" -muki (kiitos K) ja ehkä pari palaa suklaata.
Olen kiitollinen.
Seuraavalla kerralla toivottavasti ihan käsitöistä.
Vaikka käsityötä se kai on tämäkin -sormethan tässä kovasti hyppii näppäimistöllä.
.JPG)
.JPG)
.JPG)